JoukoKosonen Euroopan talous sakkaa

Pressiklubi on toiminut SDP:n vaalivankkureina

Pressiklubissa 2.12.2016 klo 20. Ruben Stiller osoitti tyytymättömyyttään. Hän hyökkäsii avustajiensa kanssa päätoimittaja Atte Jääskeläistä vastaan. Puheenjohtaja Rubenin oli epähienoa tai -korrektia poistua nopeasti pöydän takaa ennen vieraita!! Yleensähän hän jää sinne nuoleskelemaan moraalinvartijan puheenvuoro papereitaan. Kannattaako hänen sinne enää palatakaan? Päätoimittaja Atte Jääskeläinen osoitti selkeästi, että YLEssä on hyvä, asiallinen, päätoimittaja, joka toimii johdonmukaisesti asettumatta kiistojen osapuoleksi. Pidin Atte Jääskeläisen toiminnasta ja selkeydestä myös Sipilän tapauksissa. Pääministeri on menetellyt tunteella. Täydet 10 pistettä päätoimittaja Atte Jääskeläiselle.
Pressiklubi ei saa olla SDP:n vaalivankkurit, mitä se on usean kuukauden ajan jo ollut. Yle on tärkeä mielipiteenmuodostaja Suomessa. Minusta Ruben on ollut YLEn puolueettomuuslinjasta selkeästi poikkeava vasemmistolaisideologi. Hän on sen itsekin aina muistanut todeta. Hänen vieraansa ovat olleet usein samahenkisiä. Joskus siellä on ollut EK:n porukkaa. Ruben nimitteli viikko sitten esim. kokoomusta "raunioilla olevaksi" puolueeksi ja pyrkii yleensäkin nolaamaan porvarillisia poliittisia ryhmiä. Hän ratastaa YLEn luottamuksen vasemmalla siivellä. Katsokaa pari edellistä Pressiklubia! Voidaan kysyä, kumpi on tärkeämpi YLEn uutiskannavana ololle: että pääministeri saa kerran vuodessa puhua kansalaisille vai että Ruben Stiller joka perjantai-iltana parhaaseen katseluaikaan levittää vasemmistolaista ideologiaansa?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Ruben Stiller on kyllä vitsikäs, mutta se ei ihan vielä riitä oikeuttamaan viikoittaiselle yksipuoliselle indoktrinaatiolle omistettua lähetysaikaa. Hauskimmat vitsit lienee jo kuultu, joten sekä juontajalle että katsojille tekisi hyvää saada vaihtelua.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Minuakin suuresti ihmetytti Rubenin ärhäkkä hyökkäys Atte Jääskeläistä vastaan, eikä edes jäänyt toteen uskottavasti selitettyä, kumpi herroista muisti sanamuodot oikein. Jääskeläinen siinä kyllä oli altavastaajana, joka ei tuntunut oikealta, kun arvostelua tuli liian monelta taholta ja varsinainen totuus jäi ainakin minulle vielä epäselväksi.

Tuon jo liian kuluneen vitsin moraalinvartijasta, on minua alkanut ottaa päähän ja yleensä poistun paikalta sitä ennen:).

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

JK: "Ihailen hänen juutalaista perintöään ja ilmeistä kyvykkyyttään. Hänhän aivopesee ihmisiä demareiksi."

Yksiselitteisen asiatonta blogistilta. Miten tällainen palvelee blogia tai keskustelua? Ole hyvä, perustele käsityksesi. Asiaperusteet riittävät ja muu on pahasta.

(PS En ole demari.)

Käyttäjän JarmoHalttu kuva
Jarmo Halttu

Ruben oikeasti osoitti, että Kepulainen siltarumpu politiikka on edelleen voimissaan.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Miusta pressiklubin formaatti on ahdistava. 3 sylkee yhden silmille, ja Ruben vielä kysyi ja Aten aloitettua kommentoinnin vielä keskeytti. Jatkuvasti.

Tosi surullinen episodi.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Normaali yle käytäntö, josta ovat saaneet osansa esim laura huhtasaari tai jussi halla-aho

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Rubenin demarius ei kyllä kävisi ilmi mitenkään muuten kuin että hän on sen itse kertonut. Toimittajana hän kyllä on valmis rökittämään moraalinvartijan ominaisuudessa ketä tahansa. Vai voiko joku väittää, että hän olisi toisen demarin, entisen YLE:n pääjohtajan kanssa samoilla linjoilla ottaen huomioon viimeksi mainitun tämänpäiväisen blogimerkinnän tällä forumilla? Viittaus juutalaisuuteen on myös melko arkaluonteinen veto.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Juha: "Viittaus juutalaisuuteen on myös melko arkaluonteinen veto".

Siitä olen täsmälleen samaa mieltä. Tuo ei kuulu tähän keskusteluun ollenkaan. Muuten, Ruben on yhtä paljon juutalainen kuin Vladimir Zhirinovski (eli puoleksi). Itse olen neljänneksi juutalainen.

Jouko on kyllä pitkälti oikeassa bloginsa otsikkoväitteessään...

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Jääskeläisen Sipilän sukua ja bisneksiä hyssyttelevästä toiminnasta alkaa olla aika paljon näyttöä jo ilman Stilleriäkin. Turha tähän on mitään SDP:tä tai muitakaan puolueita mukaan vetää. Vielä muutama paljastus Jääskeläisestä, niin taitaa kaverille tulla lähtö. Sopiikin paremmin töihin Kepun puoluetoimistoon kuin journalistiksi.

Sipilää täytyy ihmetellä. Vastavalittuna puolueen puheenjohtajana ja sen jälkeen pääministerinä hänen julkisuuskuvansa oli alussa samalla tavoin messiaaninen kuin Barack Obamalla. Insinöörismiestä ja menestynyttä yrittäjää uskottiin suorastaan Suomen pelastajaksi. Nyt tuosta positiivisesta julkisuuskuvasta ei ole enää mitään jäljellä. Kyse ei ole pelkästään siitä, että vaikeassa taloustilanteessa päätökset eivät ole helppoja ja herättävät vastustusta. Sipilä ei hallitse julkisuutta. Hän esittää uhkavaatimuksia, kiukuttelee, loukkaantuu ja rähjää. Jos ei tietäisi Sipilää raittiusmieheksi, voisi kuvitella, että ne parikymmentä yhdessä yössä naputeltua, pääministerin arvolle täysin sopimatonta, sähköpostia olisi kirjoitettu humalassa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Jos ei tietäisi Sipilää raittiusmieheksi, voisi kuvitella, että ne parikymmentä yhdessä yössä naputeltua, pääministerin arvolle täysin sopimatonta, sähköpostia olisi kirjoitettu humalassa."

Alkoholismi ja ahdasmielinen uskonnollisuus ovat molemmat "holistisia" persoonallisuushäiriöitä.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Tähän liittyy ilmeisesti hahmo nimeltä Susanna Kuparinen. Joka oli ihan kamala tapaus kun pääsi pressiklubiin.

Niko Sillanpää

Mikä tahansa itseään kunnioittava organisaatio antaisi esimiehen käskyä vastaan julkisesti niskuroiville ja imagoa heikentäville alaisille kenkää.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Journalistin ohjeet
http://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/

Nikoseni, luet kohdan 5, mars mars.

YLE muuten on kansallinen yleisradioyhtiö, jollainen toimii käytännössä kaikissa viiteryhmämme (toivottavasti länsimainen demokratia) maissa.

Ymmärrän, että et ymmärrä journalismia etkä journalistin asemaa julkisessa mediassa. Voit kuitenkin oppia.

Yleisradion ohjelmatyöntekijöiden yhdistys (YOT) on tässä tapauksessa ollut se, joka nimenomaan on pyrkinyt pelastamaan YLE:n imagon. Journalistin on, voidakseen toimia ammattieettisesti, oltava riittävän riippumaton ja itsenäinen. Tiedottajan toimiin riittää nöyrä käsketyn toistaminen.

Niko Sillanpää

Jouniseni, on sinänsä ironista, että otat esiin nuo ohjeet, joita nykypäivän "journalistit" kokolailla rutiinisti jättävät noudattamatta. No, Jääskeläinen ei antanut tässä kenellekään tehtävää, joka "on ristiriidassa lain, henkilökohtaisen vakaumuksen tai ammattietiikan kanssa". Hän vain käski pitää suunsa kiinni organisaation sisäisistä asioita, mikä tosin pitäisi olla itsestään selvää jo sanomattakin. Media-ajan epääminen joltain jutulta ei ole "tehtävän antamista".

On vain ja ainostaan naurettavaa puhua journalistin riippumattomuudesta vaikka jokun Susanne Kuparisen kaltaisen kaunasosialistin kohdalla; Hän ei ole riippumaton, vaan poliittinen. Tällöin toimittajaa kohdeltakoon poliittisena toimijana, koska hän sellainen sitten selvästi haluaa ollakin. Ja poliittisella toimijalla ei ole ole mitään erityissuojelua vaativaa yhteiskunnallista roolia sen enempään kuin muillakaan poliittisilla toimijoilla. Joka tarkoittaa, että likasangon kumoamiseen oikea reaktio on vielä suuremman likasangon kumoaminen toimittaja-aktivistin niskaan.

Käyttäjän JoukoKosonen kuva
Jouko Kosonen

Anteeksi tuo viittaus juutalaisuuteen. Tein sen kyllä arvostavassa mielessä. He ovat Jumalan omaisuuskansa. Teräviä ja menestyviä. Rubenkin on terävä, mutta ei käyttäydy viisaasti kuten ei aina pääministeri Juha Sipiläkään. Hänhän oli antamassa Suomesta vuosi sitten asuinsijan kaikille apua tarvitseville arabeille. Hän on joutunut korjaamaan päätöksiään. Mutta Atte on ollut hyvä kuten Jungnerkin kirjoituksessaan toteaa. Se, että ylessä on liikaa demareita tuo kaaoksen, kun se ei ole enää Suomen hegemonia puolue. Toki Attekin myöntää tehneensä joitakin virheitä, mutta katsokaa mitä jengiä hän johtaa. Itsepäisiä, aggressiivisiä, narsistisia ja asemaansa ymmärtämättömiä.

Käyttäjän ArtoHeinonen kuva
Arto Heinonen

"Itsepäisiä, aggressiivisiä, narsistisia ja asemaansa ymmärtämättömiä."
Sinänsä hassua, että juuri nämä adjektiivit kuvaavat mielestäni hyvin myös pääministeri Sipilää. Ei siis ihme, jos kemiat toimittajien kanssa eivät toimi.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Suomessa on vallinnut porvarillinen hegemonia lähes koko 2000-luvun.

-Eduskunnassa on ollut porvarienemmistö, samoin hallituksissa, pääministerit ovat porvareita, yritysjohtajat ovat porvareita ja elinkeinoelämän järjestöt ovat kokoomuksen puoluetoimistosta värvättyjen kauppakamarinulikoiden hallussa.

Maassa on vallalla synkeä demarifobia, jotka eivät vanno kokoomuksen ja keskustan nimiin.

Hauska myytti on sekin, että maan johtava päivälehti Helsingin Sanomat olisi ollut demarien käsissä. Meitä oli muutama entinen hesarilainen koolla ja laskimme, kuinka monta demaria lehden toimituksessa oli 1980-90 -luvuilla, kuvitellun demarihegemonian aikaan.
-Lähes 300 hengen toimituksessa oli kuusi demaria eli kaksi prosenttia, Viidellä heistä ei ollut mitään poliittista vaikutusvaltaa. Se ainoa jolla oli vaikutusvaltaa, oli pienessä lehtimiesliitossa. Kokoomuslaisia ja kepulaisiakin oli enemmän.

JA kuten Loka Laitinen totesi tuossa se SDP on syyllinen aina Kepun mokiin.
Niin Ruusus -juttuihin,Ray ja nuorisosäätiän rahoihin. Pas---Kaivoihin ,Kreikka-vippeihin jne.. jopa oppositiossa ollessaan.

"Repo-radio" aika oli jo ja porvarit on pitänyt ohjaita käsissä aina Holkerista-87 lähtien .

Ei yksi kepulainen pääministeri broileri voi sanella sääntöjä medialle. Median tehtävä on valvoa politikkojen toimia ja kertoa ne veronmaksajille ,jotka maksaa tuon "sirkuksen" Arkadianmäellä.

Kun tällaista demarisatua riittävän kauan hokee, siitä muodostuu totuus. Paljon vähemmälle huomiolle jää se, että maan lehdistöstä 99 prosenttia on porvarillista ja tv-kanavillakin porvarit hallitsevat.

Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön-Tai tekee "Vanhaset".Hyppää kesken EK yrittäjäksi takaisin .

Käyttäjän JoukoKosonen kuva
Jouko Kosonen

Ylen toimittajat ovat demariälykköjä. Heidän paimentamiseksi tarvitaan porvarillinen päätoimittaja. On nähty Rubenin tukirenkaan myötä millaista hyökkäystä Atte Jääskeläinen kohtasi pressiklubissa. Se suulas mediatutkija olikin se, joka totesi, että Juha Sipilä luuli hänellä olevan vapaat kädet ylen kanaville, kun sai vapaan ajan pitää puheen kansalle. Virheineenkin Juha Sipilä on ollut tuulahdus Suomen poliittiselle elämälle. Toivon, ettei ylen anneta jäädä demareiden haltuun. He ovat mielipidetiedusteluissa menestyneet ja menestyvät varmaan tulevissa vaaleissakin, jos saavat jatkuvasti hehkuttaa ohjelmissa ja taloustoimituksissa punavihreää idealismiaan ja tutkivaa journalismiaan. Suomalainen positivismi rakentuu suurinpiirtein nykyisen hallituksen rungon myötä. Viime aikoina on jo tullut hyviä uutisia taloudesta. Ei anneta punavihreiden spekulanttien tuhota kehitystä. Yleä on supistettava uutisten välittäjäksi. Annettava muun median hoitaa osansa.

Käyttäjän Juha-PekkaVaarala kuva
Juha-Pekka Vaarala

Kun Suomen taloudella menee hyvin (?), niin kaikki on hyvin ja kaikki pitävät turpansa kii. Mitään ei ole vialla! Turvat kii! Mitään ei ole vialla! Turvat kii!
Kilpeen ei saa tulla minkäänlaista tahraa!
Ylimielinen, itsekritiikitön ja älyllisesti laiska johto voi kaataa isonkin yrityksen, jopa valtion.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Ylellä on paljon hyvää tarjontaa, varsinkin radion puolella, mutta myös netissä, joten enpä lähtisi sitä tuolla tavoin karsimaan. Mutta TV-kanavat 1 ja 2 kyllä voitaisiin muuttaa katsojarahoitteisiksi.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Tule pois perunakellarista jo. Repo-radio ja vasemmisto enemmisto aika meni jo -87 .
(Kekkosen ajan vasemmisto oli:
"PM/Edusk.puhjoht:" Kekkonen
multa-kepu
Msp
sdp
kommun.
krst.

Nyt vas/sdp-2 .
Kepu porvari-87
Msp,porvari Ps-03
Krst.porvar.-03

Käyttäjän JoukoKosonen kuva
Jouko Kosonen

On selvää, että enemmistö ylen toimittajista on kovan tason ammattilaisia. Luotan itsekin enemmän ylen kuin mainostelevisioiden tietoihin. On se vaan niin ihmisluonnon mukaista, että kokemuksen myötä kasvaa itsepäisyys ja uhmakkuus. Vieroksutaan oman näkemyksen vastaisia tavoitteita tai käytäntöjä. On sääli, jos Kuparinen on ainut taattu vassari, johon Ruben turvautuu keskusteluraatia muodostaessaan. Toki he ovat sanavalmiita ja sopivat sinällään lennokkaaseen hupiohjelmaan. Ammattiliitot ovat tukemassa niskureita ja pullikoijia mahdollisissa irtisanomisissa. Ehkä kuitenkin tehtävien järjestelyillä voisi kovapäisimpiäkin saada ruotuun. Mitä se Breshnevin ja Kafkan yläviitoset sitten tuovat, mutta joidenkin asioiden on muututtava, ja nimenomaan "vapaiden" toimittajien osalta villien käytäntöjen. Muutoin menetetään ylen luotettavuus.
Ylen väkeä voi vähentää ilman, että mainittavasti vaikutetaan veronmaksajien onneen. Päätoimittaja Atte Jääskeläinen saa täyden tukeni. Hän on niin hyyyyvä!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

En pysty hahmottamaan YLE:n tiedoannosta minkään poliittisen puolueen suosimista. En myöskään pressiklubista sitä demarisuutta. Silti suhtaudun varauksella tällaiseen "pakkoyleen" nykysuomessa.

Toimituksen poiminnat